Yarn-Spirit

Archive for the ‘Joulu – Christmas’ category

  Keskellä arjen uurastuksen, joulua etsin sydämeen. Tahtoisin jälleen valokseni, tähtien hehkun himmenneen. Jossain tiedän tähden vielä, säteilevän pimeyteen. Tahtoisin löytää joulun valon, voimaksi sielun väsyneen.   Keskellä arjen uurastuksen, joulua etsin sydämeen. Tahtoisin kuulla jälleen soivan, enkelilaulun vaienneen. Jossain tiedän laulun tuovan, taivaan tänne turhuuteen. Tahtoisin löytää joulun rauhan, voimaksi aikaan kiireiseen.   Keskellä […]

Hyvää Joulua 2015

joulukuu 20th, 2015

Tule Joulu, tuo kirkkaat valot, tuo lasten hymyt ja laulut. Tuo hangessa nukkuvat talot, kuin juuri maalatut taulut. Tule Joulu, tuo pehmeää lunta, puiden oksiin hauraisiin. Joulun rauhaa, kuin suloista unta, tuo mieliimme kiireisiin.

Tonttu Taneli – The Gnome Taneli

marraskuu 28th, 2015

Click to enlarge. Tässäpä astuu areenalle joulun 2015 tonttu, Taneli. Aiempia tonttujani on käyty katsomassa sivuillani niin paljon, että olen päätellyt ihmisten etsivän joulutontun ohjettakin. Päätin ruveta synnyttämään vielä ainakin yhden tontun ja samalla, työtä tehdessäni kirjoitin siitä ohjeen sinulle joululahjaksi. Toivon kuitenkin ettet käytä tonttuni ohjetta tai sen kuvia kaupallisiin tarkoituksiin. Lahjaksi voit tontun […]

Joulutervehdys sinulle lukijani

joulukuu 19th, 2014

Ja niin on taasen joulu ja lumihahtuvat ne taivahilta leijaa kuin perhot valkeat. Niit enkel lapset pienet sirottaa yli maan, kun taivaan ikkunoilla ne seisoo polvillaan. Kas tuonne vielä vähän ja tuonne hiukkasen. Hei vaan! Jo musta maa on pian vitivalkoinen. Ja pienet enkel lapset käsiään taputtaa. Ja Pietarin luo sitten ne juosta reputtaa. Oi […]

Arkistot-Files















Oli kesä, kesä, kesä …

Proudly powered by WordPress. Copyright © Yarn-Spirit. Kaikki oikeudet pidätetään.